torstai, 17. helmikuu 2011

REPSAHDUKSET: motivaation puute

Motivaation puute, syy mikä saa repsahtamaan, syy mikä saa antamaan periksi ja lopettamaan. Itse olen henkilönä erittäin helposti kyllästyvää sorttia, asiassa kuin asiassa. Pitkäjännitteisyys ei siis ole koskaan kuulunut hyveisiini. Tämäpä sitten useimmiten kaataa kaikki yritykseni ennen pitkään. Toisaalta olen myös erittäin kunninhimoinen ja määrätietoinen jos asia on minulle erittäin tärkeä.  Olenkin nyt jonkun aikaa etsinyt tietoa ja miettinyt keinoja motivaation säilyttämiseen. Seuraavia asioita olen ajatellut käyttää itse hyväksi motivaation ylläpitämiseen:

  • TAVOITTEIDEN JA MUUTOSTEN REALISTISUUS

Eli enää en aio luopua herkuista kokonaan laihtuakseni, sillä se on yhtä tuskaa, mutta myös mahdoton muutos pitää yllä koko loppu elämän ajan. Lopullinen repsahdus siis tapahtuisi kuitenkin jossain vaiheessa, ja todennäköisesti jo ennen ihanne painoni saavuttamista. Aion siis tehdä pieniä muutoksia pikku hiljaa, ja näin säilyttää hommassa myös mielekkyyden.

  • SELKEÄT TAVOITTEET JA SUUNNITELMALLISUUS

Nyt vain lupauksen lisäksi siitä, että kesällä olen rantakunnossa, asetan itselleni selkeät tavoitteet ja suunnitelmat miten saavutan ne askel kerrallaan. Nyt laihdun 10kg toukokuun  loppuun mennessä, siten ja siten... Näin toimin muutenkin kuin painon hallinnan osalta, tämä vain oli tuttu ja helppo esimerkki heitettäväksi.

  • ALITAJUNNAN HALLITSEMINEN / TAVOITTEIDEN MUISTAMINEN

Monesti kun ei jaksa tai tilanne tuntuu vaikealta, tulee unohdettua miksi tekee näin. Mitä saavuttaa sillä, että kärsii hetken? Eikä siinä epätoivon ja epämukavuuden keskellä pelkkä mielessä kertaaminen monestikkaan riitä, motivoimaan. Olenkin ajatellut kokeilla tähän monesti tv ohjelmissa ja psykologien suosittelemaa alitajuntaan vaikuttamista.Jos epäilen ja motivaatio tahtoo loppua, kirjoittaisin hetken tavoitteitani, siinä muodossa kuin olisin ne jo saavuttanut. Eli jos salille lähtö tuntuu ärsyttävältä ja turhalta, kirjoittaisin vihkoon : Kävin salilla ja laihduin viikossa puolikiloa. Sen sijaan, että kirjoittaisin: Minun täytyy käydä salilla jotta laihtuisin viikossa puolikiloa.

Myös kuvakollaasi, joka muistuttaa asioista jotka saavutan toimimalla suunnitelmieni mukaan, näkyvällä paikalla, on suunnitelmissani koota. Ajatuksenani tähän olisi muunmuassa laittaa kuva itsestäni ylioppilaslakkipäässä, joka saisi minut siten alitajuisesti uskomaan paremmin, että pääsen tavoitteeseeni ja siten myös lukemaan aktiivisemmin.

Kolmas ja ehkä hassuin on päivittäinen mantra :) että peilin edessä sanoisin itselleni: " Tänään opin derivoimaan ja syön säännöllisesti"! Tällä kai on tarkoitus, jotenkin saada alitajuisesti itsensä uskomaan pystyä johonkin, jolloin epätoivon hetkiä ei tulisi niin paljon. Vaikka nämä kaikki tuntuvat itsestäni hassulta aioin koittaa niiden toimimista, sillä hieman psykologiaa lukeneenakin tiedän että on tutkittu, että alitajuntaa voidaan hyödyntää mm. painonhallinnassa ja itsetunnon kohottamisessa. Se että teen nyt itsestäni pellen kuukauden ajan peilin edessä, ei ota jos ei annakkaan :D Kerron sitten miten nämä toimivat.

  • JATKUVA PALKITSEMINEN

Tämä on se menetelmä mihin luotan itse motivoijana kaikkista eniten, tulosten huomaamisen lisäksi. Eli se, että jo pienistä ponnistuksista seuraa palkinto. On viikottaisia palkintoja ja kuukausittaisia, matkalla itse pääpottiin. KG-lehdestä luin tämän idean, ja siinä esimerkiksi yhden naisen mies laittoi joka kuukausi vähän rahaa säästöön yhteistä matkaavarten, jos nainen oli pudottanut painoaan. Minusta eivan valtavan ihana tapaus :) ja varmasti motivoi. Kuitenkaan opiskelijalla ei moiseen ole ihan varaa, mutta pienemmän luokan budjetin palkintojakin löytyy varmasti :) täytyy vain löytää  ne omat mielihalut ja motivoivat palkinnot. Tästä teen vielä erillisen listan omista palkinnoistani :) sitä odotellessa.

 

 

torstai, 17. helmikuu 2011

REPSAHDUKSET: Väsymys

Joo tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun päätän ottaa itseäni niskasta kiinni. :) Itse uskon suunnitelmallisuuteen, sillä olen niin suuri piirteinen ihminen luonteeltani, että asiat jotka eivät sujukkaan omalla painollaan vaativat tarkan toiminta trategian. Eli jos asia ei ole sujunut suuripiirteisellä tavalla on keksittävä toinen toimintatapa, ja tällöinhän vastakohta on juurikin suunnitelmallisuus ja täsmällisyys. Eikö vain? Tästä syystä blogini tulee sisältämään tarkkoja viikkosuunnitelmia, niiden sisältököyhyydestä huolimatta. Niiden viihdearvo ei ehkä ole huikea, mutta niiden tarkoitus onkin saada minut toimimaan järkevästi, askelkerrallaan kohti tavoitteitani.

Nyt kuitenkin kg-lehden jutun innoittamana aion pohtia etukäteen elämäntapamuutokseni kompastuskiviä, ja miten välttäisin ne. Kg-lehden juttu käsitteli tietenkin vain painonpudotusta, mutta sovellan sen idealogiaan nyt kokonaisvaltaiseen elämänhallintaan.

 

1. VÄSYMYS

Yksi suurimmista syistäni ainakin herkkujen syömiseen, kun on kiire ja aivan nuutunut olo, ne virkistävät nopeasti. Tässä kohtaa suurimmat paheeni limsa ja suklaa :) Eli niitä tulee syötyä ja juotua mielihalun lisäksi väsymykseen... ja sekös on syy kauheisiin kalorimääriin ruokavaliossani, vaikka muuten syön terveellistä kotiruokaa kohtuudella. Sillä kupilla tai kahdella kokista jaksan taas hetken laskea matikan tehtäviä...

Entäs sitten liikunta? Eikös sen sanota antavan virtaa ja piristävän? No joo kyllä varmaan, mutta mistä repäisen energiaa lähteä lenkille tai salille, jos arjessakaan pakollisiin hommiin ei tunnu energia riittävän.. Tärkeysjärjestyksessäni liikunta ei siis ole ensimmäisenä, tästä saamattomuudesta ja itsensä laiminlyömisestä sitten seuraakin saamattomuuden ja syyllisyyden tunteita aivan kuin herkuttelustakin. :(

Myös ajanhallinta ja koko muutosprosessi vaarantuu, kun väsymys ottaa yli otteen. Usein annankin sille periksi, ja nouseminen venyy pitkälle iltapäivään, jolloin päivän tunnit eivät enää riitäkään. Tai säälin itseäni ja annan itselleni luvan ottaa vielä tämän päivän rennommin, vielä tämän kerran, toisen, kolmannen jne... Eli  aloitan sitten joskus.. Kuulostaa tutulta. Nämä myönnytykset ja tekosyyt sitten synnyttävätkin kaaoksen, jota ei sitten vain omalla painolla enää hallitakkaan.. Eikä tässä auta, että sairauteeni, reumaan, liittyy kroonista väsymystä, joka on ollut viime aikoina pahimmillaan.

MILLÄ ASEIN VASTAAN?

Tämä on paha. Teorioita on, mutta ei uskoa tai todisteita niiden toimivuudesta. Eli mitä tehdä kun väsymys yllättää, ja on saatava nopeasti energiaa jostain? Toki tässä tulee eensimmäisenä ja järkevimpänä asiana mieleen tasapainoinen ja tasaisin väliajoin syömisellä verensokerin hallinta. Mutta tiedän tämän käytännössä olevan riittämätöntä, etenkin reumani takia. Eli mistä nopeasti energiaa suklaan ja limsan sijaan? Banaanista,sen on todistettu olevan nopea energian lähde (olettaisin olevan ihan yhtä nopea kuin suklaankin) ja hyvänmakuinenkin terveellisyyden lisäksi. :) Okei, hyvä, mutta  banaanejakaan ei voi ahmia päivittäisen väsymyksen hillitsemiseen kyllästymättä. Tarvitaan siis myös jotain muutakin. Limsan korvikkeeksi mieleeni tulivat energiajuomat ja kahvi, mutta ovatko ne nyt sen terveellisempiä. Muutenkin onko järki vaihtaa limsa riippuvuus toiseen riippuvuuteen, kahviriippuvuuteen tai energiajuomariippuvuuteen.. Tuskin. Joku varmaan jo ihmettelee miksen huolehdi univalverytmistäni, eli nuku tarpeeksi. Sitä vai on vähän vaikea välillä itse päättää kuinka hyvin ja paljon saa nukuttua. Ja nyt aion keskittyä tekoihin ja asioihin joihin voin vaikuttaa varmasti. Kuten syödä suklaan sijaan banaani, on täysin itsestä kiinni oleva valinta. :)  Ehkä tämän ongelman ratkaisuksi pitkälti ovat pitkäaikaiset muutokset, kuten ruokailun säännöllisyys, tarpeeksi nukkuminen jne. Mutta kun se hätä tilanne tulee niin mikä pika avuksi?? Banaani ja 15 -30min nokoset.

Entä kun virtaa ei tahdo riittää liikuntaan? Ehkä silloin paras olisi antaa vähän löysää ja vaihtaa hikinen salitreeni, rentoon iltakävelyyn rakkaan kanssa. Toisaalta pitää muistaa että pitkällä tähtäimellä säännöllisen liikunnan on todettu virkistävän. Tähän sopii ehkä myös samoja neuvoja pika apuna kuin yllä herkutteluun, eli pienet nokoset ja pikaenergiaa banaanista. Kevyellä kävely lenkillä nappaan kaksi kärpästä yhden iskulla, se virkistää ja saa jaksamaan arkihommissa, mutta samalla tulee liikuttua edes vähän.  :) 

Ajanhallinta ja kaaoksen estäminen! Juu siihenhän ei auta nuo repsahdukset, eli jotenkin tulisi takoa kaaliinsa tuo syy-seuraussuhde! Jos nyt kuitenkin sallin itseni nukkua pitempään, ehkä minun on sitten myös hyväksyttävä, että minun on tehtävä tärkeitä askareita tehokkaammin ja luovuttava mahdollisesti omasta ajasta. Mutta tuo tehokkuus lupaus tuntuu yhdeltä lupaukselta, joka tulee aina itselle vannottuaa ja ohitettua olan kohauksella. Tässä nyt astuu kuvaan selkeiden tavoitteiden asettaminen ja viikkosuunnitelmieni merkitys.  Joo, mutta entä kun nämä pirulliset ajatuksset niistä huolimatta löytävät tiensä ajatuksiini, mitä sitten teen? Voisin ehkä delegoida joitain töitä miehelleni, jotta jaksaisin aivan pakolliset itse paremmin. Ehkä hän tekisi tänään päivän ruuan esimerkiksi? Yleensäkin siis pyytää apua. No tämä on varmasti hyvä keino, mutta entä jos sillä puolisolla sattuu olla ihan yhtä kiire tai saamaton olo kuin minullakin.. Omat tavoitteet kannattaa palauttaa mieleen ja niiden syyt. Muistaa edistyminen. Ehkä tämä kuitenkin kaikkein eniten vaatii luonteenlujuuttu ja periksiantamattomuutta... Perkele...

Jos jotain tulee mieleen kommentoikaa! Lisäilen myös itse jos tulee mieleen lisää.

torstai, 17. helmikuu 2011

7-8vk:n suunnitelmat

KOULU

Tehtävälista:

  • käy avaamassa s-posti tunnukset (18.2 pe)
  • palauta liikuntapäiväkirja
  • sovi taulun arviointi päivä
  • tivaa merkittäväksi yh arvosanaa
  • selvitä enkun ja ympän suorittamiset
  • kysy matikan ja äikän arvosanat
  • kysy äikän yo:n tekstitaidon alustavia tuloksia
  • suorita kemian kurssi loppuun (viim. 20..2. mennessä)
  • osallistu abikurssille 26-27.2
  • hae jatko-opiskelu paikkoihin
  • hanki ennakkotehtävä materiaalit

Suorituslista:

  • Laskea maa2 kurssia  väh.2h x 2 viikossa. (ei abikurssi) TAVOITE: 4

 

  • Kirjoita 5 lausetta EVK näyttötehtävää.  TAVOITE: 4

 

  • Käytä 1h jatko-opiskelu töiden valmisteluun ja suunnitteluun. TAVOITE: 2

 

AJANHALLINTA:

Tehtävälista:

  • hanki talvikengät
  • pidä ruokapäiväkirjaa 7 vk
  • muutokseen motivointi konstien keksimistä 7vk
  • koulun suoritus suunnitelman teko 7vk

Suorituslista:

  • Tehnyt yhden kotityön. TAVOITE: 6

 

MINÄ ITSE:

  • Näe yksi kaverisi.

 

 

TÄYTTYVÄT 7VK:N MUUTOSTEN POHJUSTUSTEN JA TOIMINTA TAPOJEN MIETTIMISEN JÄLKEEN.

tiistai, 15. helmikuu 2011

Lähtötietoja

Elämäpelissä testin (http://yle.fi/vintti/yle.fi/elamapelissa/onnellisuustesti/onni.htm) tulokset:

48/100 onnellisuuspistettä

33/100 elämäntyytyväisyyspistettä

50/100 onnentaitopistettä

 

Onnenpyörä arvio15.2

 

OPISKELU/TYÖ   6

PARISUHDE   6

TALOUS/ARKI   6

AJANHALLINTA   5

TERVEYS   6

YSTÄVÄT   5

PERHE   7

HARRASTUKSET   5

MENNEISYYS   6

MINÄ ITSE   5

               

KESKIARVO: 5,7

Lihavoidut valitsemani 3 painopistettä kahdeksi viikoksi eteenpäin.

Jatkossa etenemistäni mittailen kahden viikon välein seuraavanlaisesti:

viikkosuunnitelmien toteutumis prosentti =70%

elämäpelissä testin tulos =15%

oma-arvio tilanteesta (onnenpyörä) aihealueittain = 15%

Prosenttien vaikutus arvosanaan:

-90%= -1p.

-50%= -1/2p.

-20% = -

+20%= +

+50%= +1/2p.

+90%= +1p.

 

Näiden prosenttien perusteella lasken edistymistäni,ja numerot nousevat tai laskevat ihan kuten koulussakin :)

Toivottavasti joku sai selvää, laskenta tavastani :)